sunnuntaina, toukokuuta 17, 2009

are these only my dreams?

itseviha kasvaa ja kaikki menee lähinnä päin helvettiä. 53,6 kiloa. bmi on 18,2 .. yök. mutta kertokaa miten paino nousi? söin alle peruskulutuksen ja kauppakeskuskävely ja muu liikunta sinä päivänä kulutti yhteensä n. 500kcal peruskulutuksen lisäksi. miksi paino silti nousi 300 grammaa?

mua itkettää ja pelotaa, koulua on vain muutama päivä, mutta esitelmiä, kokeita ja testejä on pilvin pimein. viime elokuussa painoin paljon, olin normaalipainon puolella. jouluun mennessä bmi oli korkeintaan 16. miten nyt pursuan taas? jos olisin joulusta vain jatkanut lihomatta, olisin päässyt oikeasti kesäkuntoon. nyt mä en pääse. en kehtaa mennä rannalle, jenkkakahvat pursuaa ruskeiden h&m kolmiolappu-bikinien alta, maha roikkuu löysänä ja harventuneet hiukset hulmuaa pitkin selkää.

olen illalla yksin kotona. 3 tuntia ja sitten olen yksin. siihen asti luen huomiseen historian kokeeseen ja kertaan tiistaiksi enkun juttuja.. se opettaja tuli sanomaan mulle et "valmistaudu sit tiistaina tekemään eri versio siitä enkunkokeesta" ja koska olen kympin oppilas, se ottaa siihen kokeeseen tasan ne asiat mihin oon vastannu tunnilla väärin ja mitä en oo osannu. niin se tekee, se vihaa mua ja mä sitä. mä vihaan sen kiiltävää kaljua ja tupakalle haisevia vaatteita, kaljamahaa ja pukinpartaa.

tänään on syömiset menny miten on, ei enää ruokaa vaan miinus 600kcal kuntopyöräilyä illalla.

jauhelihakeittoa, pari näkkäriä+juusto, lasillinen norm. fantaa (meillä ei ollu light..), suklaakeksejä ihan helvetisti ja 2 lettua. loppuillalla ei enää mitään. huomenna 2 x 48kcal. ei muuta. tälle päivälle total n. 800kaloria yläkanttiin arvioituna.

mun tekis mieli poistaa jokanen postaus ja alottaa alusta, tai tehdä kokonaan uus blogi, uus nimi ja niin edelleen. sellanen mistä kukaan ei mua tunnista, ei koskaan. sellanen mihin mä voin kirjottaa miten haluun opetella oksentamaan (mut samalla en uskalla ja pelkään), ilman et on pelkoa et kukaan tuttu lukis sitä. superchiquetin blogia oli lukenu sen vanhemmat. ANAnaksenkin blogia oli lukenu sen äiti. sit löysin yhen blogin minne sen anorektikon ÄITI oli kirjottanu viimisen postausen.. se oli tosi surullinen. se tyttö oli kuollu, se oli ihan helvetin laiha ja se äiti syytti blogimaailmaa, et se tyttö oli sairastunu kaikkien tällästen blogien takia. mä aloin itkeä. mä olin tsempannu sitä tyttöä kun sillä oli paha olla, mä sanoin et tulisin halaamaan jos voisin, et huominen menee paremmin, huomenna menee syömiset niin hyvin ettei tuu huonoa omatuntoa mistään.

nyt se on poissa. ollu jo pitkään mut tuli nyt vaan mieleen toikin juttu. mut eihän se oo mun syy.. eihän? mä en ollu ainoo joka oli sitä tsempannu. ja mä en aiheuta kenenkään syömishäiriötä, mä vaan yritin tuottaa tytölle parempaa oloa.

lukijamäärä kivasti kasvussa. onneks joku ees jaksaa lukea mun päättömiä sepustuksia kaikesta ja ei mistään. ootte ihania kun luette ja kommentoitte mun ajatuksia, jotka heittää kärrynpyörää ja hyppii asiasta toiseen jatkuvasti.

3 kommenttia:

  1. ''sit löysin yhen blogin minne sen anorektikon ÄITI oli kirjottanu viimisen postausen..''

    Onko tuota blogia enää olemassa? Voi minä tahtoisin lukea sen, koska minullekkin tuli jotenkin surullinen olo kun luin tuosta sinun kertomana. Voisitko vastata esimerkiksi tämän postauksen kommentteihin tai seuraavaan postaukseen?

    VastaaPoista
  2. anonyymi;

    en muista osotetta enää, ja muistaakseni se on poistettukin..

    se äiti kerto miten sillä oli nuoruudessa ollu syömishäiriö, bulimia. se syytti osalti itseään, huono esimerkki tyttärelleen. sit se syytti kaikkia bloggaajia jotka oli neuvonu sille kikkoja välttää syömistä, kuluttaa enemmän jne. kaikkea epäterveellistä ja lopulta tappavaa. tyttö oli luvannu tulla täydelliseks eikä suostuis lopettamaan koskaan ennen. kunnes sen sydän pysähty. se ei kestäny oksentelua ja kaikkia mahdollisia syömisvammailuja mitkä oli jo pitkään rasittanu sitä. sen kuolema oli ollu shokki kaikille, ku se oli ulospäin tosi pirtee ja ilonen, vaik iltasin huoneessaan piirsi mattoveitsellä verisiä kuvia iholle ja ahdistu jokasesta ruoanmurusta.

    VastaaPoista
  3. Ei todellakaan ole sinun syysi, että yksi monista täydellisyyden tavoittelijoista kuoli. Varmasti joku täällä oli myös pyytänyt häntä lopettamaan. Ehkä joku hänen ystävistään oli rukoillut häntä lopettamaan. Se oli hänen oma päätöksensä jatkaa. Minun mielestäni on jollain lailla kaunista, että hän kuoli tavoitellessaan unelmaansa. Mutta tietenkään hänelle ei niin olisi saanut käydä.

    VastaaPoista